torstai 23. elokuuta 2018

"kun näen sinut niin en haluais ollenkaan hioa mitään pelitaktiikkaa"

"Pidätsä mua jonain kauheena... Dominana", kysyn. Sana tulee suustani vaikeasti. Skeptikko kohottaa kulmiaan, enkä minä taaskaan osaa lukea häntä ollenkaan. Minun on pakko jatkaa, vaikka haluaisin vetää jo kysymyksen takaisin (enkä haluaisi, minä haluan tietää, ei, minä haluan että Skeptikko tietää, nyt viimeinkin, ettei tarvitsisi enää arvailla ja vihjailla).

"Tai siis, porukka usein luulee... tai mä vedän aika usein puoleeni..." 

Tästä ei tule mitään. 

"Alistuvia, vai?" Skeptikko lopulta kysyy, kun huomaa minun jäätyneen (taas) kesken lauseen.

"Niin." Voi luoja kun osaisi olla rento. Ei tämä ole niin vaikeaa. Kokoa itsesi. Älä mokaa tätä nyt. "Tai no siis, emmä tiedä mistä se johtuu, ehkä niitä on vaan enemmän. Aaa...alistuvia siis. Tai niinkun siellä BDSM-puheiltajutussa sillon sanottiin, Dominoivia nyt vaan on vähemmän, ainakin naisia."

"Mmm". Lyhyt tauko. "Mikä sä sitten olet?"

No niin.

"En mä kerro", minä sanon.

Hetkinen, seis. Mitä vittua. Lopeta. Sä haluat kertoa, tässä ei nyt ole mitään nolosteltavaa. Et ala nyt leikkiä mitään kainoa ja vaikeaa.

"Et kerro?" Skeptikkokin kuulostaa aidosti hämmentyneeltä. En muista, miten hän sai keskustelun jatkumaan, mutta lopulta hän päätyi arvaamaan: "Kyl mä näkisin sut... enemmän alistuvana."

Minä en sano edelleenkään mitään, en vain pysty. Alistuva on taas sellainen sana, joka jo itsessään saa minut kiemurtelemaan ja vähän hengästyneeksi, samalla tuntemaan oloni noloksi ja samalla vähän tuhmaksi, niin kuin olisin puhumassa jostain hyvin hyvin kielletystä. Subi on se sana, joka tulee minun huuliltani jo melkein luontevasti. Puristan huuleni yhteen ja - naurettavaa kyllä - närkästyn hieman. Mistä helvetistä Skeptikko sen saattoi tietää?

"Tai versatile."

Sana on  switch, honey. Skeptikko ei tunne slangia ja minun on siksikin vaikea puhua hänelle näistä asioista (BDSM:stä), koska en tiedä, ymmärtääkö hän varmasti mitä minä tarkoitan tai mistä minä puhun. Puhummeko me nyt edes enää BDSM:stä vai vain vaniljaseksistä ja niistä "rooleista", jotka siihen joskus joillakin kuuluvat?

"Menikö yhtään oikein?" Skeptikko lopulta kysyy, kun minä en edelleenkään ole saanut sanaa suustani.

"En mä kerro", sanon vielä, itsepäisesti (tämä on minun henkilökohtainen asiani, minä en jaa tätä kenelle tahansa, en, vaikka me olemme nyt puhuneet seksistä ja BDSM:stä jatkuvasti ja sinä tiedät jo osan fetisseistäni) ja tiedän kuitenkin kohta kertovani. Mutta en ennen kuin olen yrittänyt nyhtää Skeptikosta irti, miksi hän ajattelee minun olevan heti alistuva.

"En mä tiedä, yleinen olemus. Sä oot vähän tollanen, no, vietävissä oleva."

Vietävissä oleva! 

"Et tarvii vähän tönästä aina."

Skeptikko ajattelee, ettei minulla ole mitään omaa tahtoa? Skeptikko pitää minua tahdottomana mollamaijana? Jonain villasukkana? Mikä turn-off. Häpeä nostaa taas päätään ja hetken minä olen hyvin onneton. Skeptikko on oikeassa, minun menneisyyteni on täynnä ihmisiä, jotka ovat pompotelleet minua miten haluavat ja minä olen niin monesti sanonut kyllä, silloinkin, kun olen halunnut sanoa ei, mutta minä olin ajatellut, että olen kehittynyt, oppinut vetämään rajoja, olen itsenäinen, teen miten haluan enkä hae jatkuvasti hyväksyntää ihmisiltä, joilla ei ole mitään merkitystä. 

"Menikö oikein?"

"No meni", minä lopulta sanon, vaikeammin kuin todellakaan pitäisi. Minähän olen aivan sinut itseni ja seksuaalisuuteni kanssa (hah hah). Skeptikko katselee minua ilmeellä, joka kertoo ettei hän ole varma onko juuri jotenkin loukannut minua ja jos on, miksi ihmeessä. Ilmeisesti minun suuntautumiseni ei ole mikään suuri varjeltu salaisuus (vaikka niin Kirsi kuin Teijakaan ei vieläkään osaa sanoa, mikä minä olen). Ilmeisesti se näkyy yhtä selvästi minusta kuin tatuointi otsassa. ALISTUVA. SUBMISSIVE. MASOKISTI. Semmonen vähän nyrkillä tapettava. Lapanen. Minulla todellakin on vielä paljon käsiteltävää tämän kanssa.

"Mut eihän se oo mikään paha asia, välttämättä", Skeptikko sanoo, ja minä vain kohauttelen olkapäitäni. Eihän se ole. Välttämättä. Paitsi silloin, kun on halunnut tehdä vaikutuksen johonkuhun ja olla sen silmissä vahva ja itsenäinen ja fiksu ja kaikkea sitä, mitä minä itse pidän toisissa ihmisissä niin viehättävänä. Ei ole helppoa kuulla olevansa jotain, jota itse pitää äärimmäisen vastenmielisenä luonteenpiirteenä. Enkä minä tarkoita nyt kiltteyttä tai ystävällisyyttä tai joustavuutta tai mitään sellaista, vaan sitä, että ei omaa itsekunnioitusta. Tekee asioita, jotta toiset olisivat tyytyväisiä, ostaa rakkautta olemalla helppo ja hiljainen ja poljettava. Ei osaa ajatella omilla aivoillaan, vaan hakee tukea ajatuksilleen peilaamalla niitä toisiin ihmisiin, ja muuttaa mielipidettään täysin seurasta riippuen. Tuuliviiri. On valmis uskomaan mitä tahansa, jos se sanotaan oikein. Uskoo kummituksiin ja mörköihin ja keijukaisiin ja jumaliin ja sieluun ja Lumimieheen ja siihen, että jos minä olen kiva, muutkin ovat kivoja.

Ei osaa olla tarpeeksi järkevä, ajatteleva, terveesti skeptinen.

Mutta minä en sano mitään Skeptikolle, en osaa pukea sanoiksi sitä ajatusjatkumoa, jonka hän sai aikana puolihuolimattomalla kommentillaan.

"Kuka nyt haluu kuulla olevansa vietävissä oleva", minä kuittaan.

"Äääh, mä en nyt taas vaan osannut sanoa sitä oikein", Skeptikko vaivaantuu, ja minulle tulee hieman parempi olo: häntä harmittaa, että tuli sohaisseeksi minua niin. Hän on oikeassa, ja minun vaikeiluni on typerää. Tiedän, ettei hän tarkoittanut sitä sillä tavalla. Minun pitäisi hymyillä ja heittää vitsiä, ohittaa koko juttu ja miettiä sitä sitten kun olen yksin. Sitä paitsi Skeptikko ei edes tunne minua, hän perustaa näkemyksensä täysin siihen, mitä minä itse olen hänelle kertonut itsestäni. Minähän heitän jatkuvasti läppää omasta saamattomuudestani ja nynnyilystäni.

Minä en kysy, mikä Skeptikko on. En uskalla. Mutta hän kertoo sen silti, ja nyt minun pasmani menevätkin sekaisin aivan muusta syystä: Skeptikko on itse enemmän dominoiva. Hän on kyllä sanonut sen ennenkin, että "tykkää antaa", mutta minun korvissani se on saattanut kuulostaa sekä D:n että s:n piirteeltä ilman lisätietoja, eikä ihmisen käytöksestä voi arvailla tällaisia asioita, ei oikeasti. (Ja ehkä me nyt emme tosiaan puhu BDSM:stä, vaan Skeptikko puhuu vaniljasta ja siihen liittyvästä antaja-saaja -dynamiikasta). Naisen äänteleminen on kuulemma se juttu. Kiusaaminen. Kuuntelen ja kihisen kaikkialta, puolittaiset ajatukset sinkoilevat päässäni - miksi hän kertoo tämän minulle miksi me puhumme tästä miten minä sanon hänelle että mitä jos nyt viimeinkin sitten pantasiin mutta jos se ei toimikaan minähän en kovin helposti orgasmia saa ja jos se on ainut asia mistä hän seksissä tykkää että toinen saa niin minähän olen hänelle valtava pettymys ja huono pano - ja jos en olisi niin vietävissä oleva, olisin jo monesti avannut suuni enkä vain odottaisi, että Skeptikko tekee jotain, sanoo jotain, sanoo tarpeeksi. Tönäisee.

Ja sitten minä saan flashbackin Aliisasta ja siitä, kuinka hän silloin sanoi minulle, että hänestä oli vain hauska "hieman tökkiä" minua ja katsoa, saisiko jotain reaktiota aikaan tai minut tekemään jotain.

(Jos aloite tulee minulta ja minä menen sen vuoksi lopulta rikki, se on täysin oma syyni. Mitäs läksin.)

Vitun manipuloivat ihmiset elämässäni.

Tulee hiljaista. Skeptikko katsoo minuun, minä katson häneen (sano nyt et pannaan, please), nauran korkealta ja kovaa ilman mitään syytä, vaikenen, tuijottelen kattoon ja tunnen oloni hieman irralliseksi ja ikäväksi, koska vaikka tämä on jo pitkään ollut jonkinlaista peliä, minä olin toivonut, että me pelaisimme rehellisesti. Enemmän kuin mitään muuta minä pelkään, että Skeptikko on kuunnellut minun juttujani vain sillä ajatuksella, että saisit minut luottamaan itseensä ja minusta voisi tulla joku, en tiedä, "sulka hattuun" tai "valloitus" tai laastari tai itsetunnon pönkittäjä, eikä siksi että hän olisi koskaan ollut kiinnostunut minusta varsinaisesti ihmisenä. Totuus on, että minä en halua olla Skeptikolle vain Joku. Minä pidän hänestä jo aivan liikaa, eikä sille enää mahda mitään. Pahin on jo tapahtunut.

Kyllä sä voit mua käyttää, mutta et tällä tavalla. Ihmisten tulisi olla päämääriä, ei koskaan pelkkiä välineitä, niin minä joskus sanoin. Skeptikko nauroi sille.

Hän ei jää yöksi, ei tälläkään kertaa, vaikka sanookin ajatuksen olevan "houkutteleva". Mutta koska minä en osaa sanoa mitään ja koska luvassa olisi kuitenkin vain nukkumista ja kenties kiusaantunut aamu, Skeptikko katsoo paremmaksi lähteä. Puhe kääntyy taas kevyempään läpän heittoon, minä rikon jännitettä tahallani, koska en enää kestä tasapainoilla veitsenterällä. Minusta tuntuu, että halaan Skeptikkoa joka kerta aina hieman pidempään, yritän niiden lyhyiden sekuntien aikana painautua mahdollisimman liki, koska en minä mitenkään muutenkaan saa, pysty, osaa häntä koskettaa.

Myöhemmin puran turhautuneita ajatuksiani Teijalle, joka käskee minun lopettaa pelaamisen. Ihmiset eivät ole pelejä, jotka voi joko voittaa tai hävitä. Jos haluaa jotain, se pitää sanoa suoraan.

Tänään minä en taas tiedä, miten ollaan ihminen. Minulla ei ole enää aavistustakaan, peilaanko vain omia epävarmuuksiani ja oletuksiani Skeptikkoon, vai yrittääkö nyt järki tai intuitio rämistellä varoituskelloja päässäni. Olen seissyt tällä kielekkeellä jo melkoisen pitkään, katsellut alas ja vain odottanut, että joku täysin minusta riippumaton seikka pudottaisi minut. Samalla kuitenkin tiedän, että sen on oltava minä, joka tekee päätöksen ja hyppää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti