"Olen kinkyillyt nyt vuoden verran..."
"Pervo olen aina ollut..."
"Löysin kinkyilyn ilot 10 vuotta sitten..."
Selailen nettiä. Kokoilen tarinoiden sirpaleista ehyttä kuvaa siitä, mitä se Kinkeily oikein on ja välillä klikkaan välilehdet kokonaan kiinni. Ihanko tosissani minä olen etsimässä netistä ohjeita miten seksiä harrastetaan... Ja kuitenkin palaan sivuille uudestaan ja uudestaan, yrittäen tavoitella jonkinlaista varmuutta. Miltä se muilla on tuntunut? Onko OK haluta tätä mutta ei tätä? Mistä tietää että sitä taikka tätä?
Päiväunissani tapaan uusia ihmisiä ja päädyn heidän kanssaan ensimmäiseen sessioon. Ajatus on samaan aikaan kiihottava ja absurdi. Minä en ole sellainen ihminen. Sellainen rohkea. Ainoa rohkea tekoni sillä saralla on se kun lähdin baari-illan jälkeen tuntemattoman kanssa hotellihuoneeseen ja harrastin kömpelöä vaniljaseksiä. Minä en edes koskaan ole tehnyt aloitetta. Pelkään torjutuksi tulemista liikaa. Aloitteet eivät tule minulta luonnostaan. En minä osaa olla viettelevä. En usko, että kukaan koskaan pitää minua haluttavana. Kiusaannun ja käännän katseen pois. Siihen ne minun suhteeni ovat kaatuneetkin. Kun en ole halunnut tarpeeksi tai näyttänyt haluani. Kun minua ei olla haluttu niin kuin minä haluan.
Mitä minä sitten haluan?
Ehkä ongelma on siinä,että fantasioissa leikataan suoraan toimintaan. Kaikki on jo litisevän märkää, iho kihelmöi ja suusta kuuluu tahaton uikutus, kun minua porataan joka reikään. Korviin kuiskitaan rumia, tuhmia, törkeitä sanoja. Kiihotun siitä, kun toinen kiihottuu, mutta toistaiseksi yhteistä säveltä ei ole löytynyt. Toisinaan ärsyttää, ettei voi olla kiinnostuneempi tavallisista, tylsistä makuuhuoneasioista. Tavallisista ihmisistä. Tai edes miehistä. Tai miksen minä ole aktiivisempi, dominantimpi. Kun kaikki muut koko ajan ja minä en koskaan.
En minä niin ihmeellisiä asioita halua. Haluan vain hyvää seksiä. Niin kuin kaikki muutkin. Höh. Helvetin ilotulituksia, sarjaorgasmeja tack så mycket. Minulle on kuitenkin täysi mysteeri, miten sellaiseen päästään. Olen monogaaminen ihminen ja haaveilen sitoutuvani yhteen ihmiseen vuosikymmeniksi, mutta tällä hetkellä en kaipaa parisuhdetta ja kaikkea mitä siihen liittyy. Tämä on itsetutkistelun aikaa. Vielä ei ole mikään kiire eikä pakko. Tällä hetkellä sinkkuna oleminen tuntuu siunaukselta ja olen riemuissani siitä, miten itsekäs ja itsenäinen voin olla. Jaksan hyvin vähän minkäänlaista sotkua enkä osaa olla edes murheissani, kun joku kysyy onko mitään Säpinää. Siinä on tarpeeksi Säpinää, kun kokeilee kuinka monta orgasmia jaksaa päivässä saada ihan oman käden kautta.
(Tähän mennessä yhdeksän).
Levoton olo ehkä kumminkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti