lauantai 5. maaliskuuta 2016

alussa

K on ensimmäinen, jolle vastaan.

Olen kyllästynyt kaikkeen, elämä tuntuu liian vaivalloiselta opiskeluineen, satunnaisine työkeikkoineen, ihmissuhteineen, jotka rakoilevat ja katkeilevat milloin mistäkin syystä. En tahdo tehdä mitään. Haluan vain lakata olemasta tai hypätä ajassa eteenpäin tilanteeseen, jossa olen jo selvittänyt kaiken sotkun ja kaikki on toisella tavalla pitkäveteistä. Todellisuus ei tunnu hyvältä, joten on luonnollista  karata jonnekin muualle.

Kaksoiselämään.

Sivustolla K laittaa minulle viestiä ja tähtien asento taitaa olla oikea, sillä näpyttelen takaisin kohteliaan vastauksen: ei, ei kiitos, ei nyt. Hyvää illanjatkoa. Yleensä en vastaa mitään, naisena minulla on siihen mahdollisuus.

Hän ei anna periksi, ei tietenkään. Miesten maailma mahtaa olla sekin vaikea, täytyy olla juuri sopivasti päällekäyvä tai muuten ei saa ikinä mitään. Minua alkaa huvittaa sen sijaan että ahdistaisi ja vastaan toisella viestillä. Hän kirjoittaa takaisin. En usko mitään, mitä hän sanoo, mutta sillä ei ole väliä. K on vain yksi tuntematon satojen kilometrien päässä, enkä minä aio antaa hänelle itsestäni mitään, mistä hän voisi jäljittää minut. Olen sen suhteen hyvin tarkka, "aika ujo" niin kuin K sanoo. Häntä se ei tunnu haittaavan. Vuosien aikainen virtuaalielämä ja pervoilu opettaa kaikenlaista.

Minulle tämä kokemus on kuitenkin ensimmäinen. Anonyymius suojaa minua ja minua on jo pitkään nakertanut epämääräinen kaipaus johonkin muuhun, johonkin, joka tuntuisi edes jossain. Olen niin kyllästynyt.

K nappaa minulta vallan melko vaivattomasti, sillä minä olen niin janoinen, etten jaksa hetkeen ajatella miten typerää ja perverssiä ja ei-ollenkaan-minua kaikki on. Ojennan sen hänelle itse. Ihan sama. Tee nyt mitä haluat. Leikkiähän tämä vain on.

K käskee minut polvilleen. Minä tottelen.

K käskee riisuutua. Tottelen taas, astetta nolompana.

K käskee kontata, ja minä konttaan, omista reaktioistani juopuneena ja jo hieman kiimaisena, pää painuksissa. K käskee sormettamaan ja minä työnnän käteni jalkojeni väliin sormet kylminä ja posket punaisina.

"Hyvä tyttö" on kehu, joka saa minut kiemurtelemaan sekä häpeästä että mielihyvästä.

Sama toistuu useampana iltana niin, että välillä minä pakitan, en halua oikeasti ja välillä en halua haluta lainkaan. K:n keinot ovat melko pehmeitä, hän ei halua ahdistaa minua. Tai ehkä haluaa, sillä K on sadisti ja sadistihan saa mielihyvää toisen kärsimyksestä (minua ajatus miellyttää ja haluaisin kuulla häneltä lisää, mutta K on usein kiinnostuneempi kuulemaan minun fantasioistani). Ehkä K ei halua pelästyttää minua pois. Alan hieman sääliä häntä, sillä minusta tuntuu, etten ole sitä mitä K etsii. Kerron sen hänelle. Hän käskee minua lopettamaan murehtimisen. Minä lopetan ja totean itselleni, että K on aikuinen ihminen ja tietää mitä tekee. Katson vain tarkkaan, etten tee turhia lupauksia. Odotan, että K huomaa aikansa valuvan hukkaan aivan itsestään. Ennen kuin niin käy, ehkä me molemmat voimme saada tästä irti edes jotain. Toivo on merkillinen tunne, sen sytyttämiseen ei tarvita kuin pienenpieni oikeaan aikaan oikeassa kohdassa osunut kipinä.

Minulla ei ole leluja, mutta pyykkipoikia nyt löytyy jokaiselta. Muutama lussu ja muutama hyvin jäykkä, joiden napsauttaminen nänneihin tuntuu jo alussa hieman epämukavalta. Joka kerta valitsen ne kivuliaammat, silloinkin, kun K antaa niiden olla niin kauan että mieluummin annan niiden olla hieman yliaikaa ja kärsiä pienestä kivuntunteesta kuin otan ne kerralla pois ja huudan ääneen, kun veri pakenee voimalla. En halua K:n kuulevan minua, vaikka tedänkin sen olevan hänelle mieleen. Minua hävettää liikaa. Hävettää, että valitsen ne jäykemmät pyykkipojat ja että haluan, että se sattuu. Vaikken uskalla päästää äännähdystäkään silloin kun K on kuulemassa.

K toteaa, että vielä joskus tuo kainouteni pieksäminen minusta ulos tulee olemaan hänelle erittäin nautinnollista.

Minä en vastaa siihen mitään, sillä häpeän sitäkin, miten se kuulostaa minun korviini niin kovin paljon lupaukselta. Vielä joskus.

Se antaa ymmärtää, että jonkinalinen tulevaisuuskin olisi olemassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti