"Mut sitä mä en tajuu, tai se tuntuu musta pahalta... kun on näitä parisuhteita, joissa se toinen on ylempänä. Niinku, et pitää kysyä lupa et saatko mennä kahville jonnekin."
Mieleni raksuttaa ylikierroksilla ja yritän asetella sanani mahdollisimman huolellisesti.
"Niin... siis onhan näitä... jotka haluu sellasen 50-luvun parisuhteen..."
"Niin siis just toi!" Teija sanoo ponnekaasti ja korjaa ryhtiään. Hänen sanoihinsa tulee voimaa. "Tota mä en tajua. Kun ollaan 2018-luvulla kumminkin ja sit on näitä tälläsiä... et kun ollaan päästy näin pitkälle, niin kiva sit kun jos tulis näitä naisia, jotka tulis kaapista tän asian kans ja sit kaikki (miehet) olis silleen "uu, tää on oikein"... et ei osata suhteuttaa sitä historiaan..."
Alan kiemurrella ja hieroa niskaani, niin kuin aina hermostuessani. Tiedän hyvin, mitä Teija tarkoittaa, mutta samalla minulla on valtava tarve puolustautua, oikaista: minä en ole enää minä, minä olen tällä hetkellä yksi Niistä. Kinkyistä. Pervoista, joista liikkuu paljon käsityksiä.
"Niin siis, no, kyllähän sitä maailman sivu on ollu kaikkea, mitä on sensuroitu, tai siis, mä just lainasin O:n tarinan kirjastosta... tietsä sen... ai et... no se on sellainen klassikko tavallaan, kertoo naisesta, joka elää, öööh, sellaisessa o-o-orjasuhteessa tavallaan niinku", alan sekoilla sanoissani Teijan katseen alla, "mut siis niin, onhan näitä ollu, et kielletään joku asia, tai teos, niinku Markiisi de Saden kirjotukset, joita myytiin sit tiskin alta... Kontrolloidaan ihmisiä et mitä ne saa ja ei saa tehdä, vedotaan uskonnollisiin ja moraalisiin syihin... Musta on ihan hyvä välillä kyseenalaistaa et mistä nää syyt tulee, tai siis kuka nää säännöt on keksinyt et milloin joku asia on patologisoitu ja milloin ei, missä se raja menee. Mut eikö siinäkin oo sit ajatuksena et kansa on vaan niin tyhmää et ottaa kaiken annettuna, et ihmiset ei osaa ajatella yhtään ite ja vaikka et kirjallisuus vaikuttaa meihin niinku joku rokote, joka vaan truutataan meihin eikä ihmiset osaa yhtään kritisoida ja arvioida sitä..."
"Mut ihmiset on tyhmiä."
Nauramme, minä hieman väkinäisesti. Niinhän me olemme. Niin kovin vaikutuksille alttiita. Nuoren Wertherin kärsimykset aiheutti itsemurha-aallon (tai ainakin niin on väitetty), kaikki haluavat Fifty Shadesin Mr. Greyn ja nyt kuvittelevat, että sadisti on sadisti, koska taustalta löytyy trauma ja vaikea äitisuhde, jota puretaan kurittamalla nuoria naiseläjiä jossakin hikisessä kellarissa. Minä olen silti yhä toista mieltä kuin Teija. Minulla on tietoa, ei pelkkiä kuulopuheita tai virheellisiä ennakkoluuloja. Minä en ole enää minä ja sitten kuitenkin olen, sillä Kinkytkään eivät ole yksi suuri yhteenniputettava massa enkä minä halua, että minuun liitetään yhden fetissin perusteella joukko myös muita ominaisuuksia tai kiinnostuksen kohteita. Tämä on taas yksi tilaisuus valistaa tietämätöntä ja tällä hetkellä minusta tuntuu siltä, että jaksan olla valistajana. Useimmiten en jaksa.
"Onhan näitä", yritän uudestaan. "Kaikkia fetissejä siis. Jotka on kyseenalaisia. Niinku joku... emmä tiiä, orjafetissi..."
En taaskaan pääse kovin pitkälle ennen kuin Teija keskeyttää minut.
"No niin just." Hänen ei tarvitse sanoa enempää, jo pelkkä äänenpaino kertoo mitä mieltä hän on näistä asiosita. Jatkan siitä huolimatta eteenpäin, sillä minun täytyy selittää.
"Mut siis, kyl tästä käydään jatkuvaa vääntöä... ihan siis minä käyn, ja skenen sisällä muutenkin jatkuvasti joku keskustelu käynnissä... et "voitsä olla feministi jos sä kuitenki tykkäät tämmösistä jutuista ja haluut tätä"... ja siis, pointtihan on siinä et mitä tekee kotona, miten elää omaa elämäänsä kuin et mitä vaatii muiden tekevän... Ja okei joo, "henkilökohtainen on poliittista", mut... se et alkaa julistaa et se oma parisuhdemuoto, mikä se nyt ikinä onkaan, 24/7 master/slave -kuvio vai mikä... hei no vaikka polyamoriset suhteet, ei porukka niitäkään tunnu ymmärtävän, kun pelkäävät et maailmanjärjestys menee uusiksi ja kun "ydinperhe on koko yhteiskuntamme peruskivi" ja jos se murenee... et se on ainoo oikee tai asioiden "luonnollinen tila", siis monogamiset suhteet ja perheet, joissa vanhemmat on eri sukupuolta... et siinä mennään vikaan, mun mielestä. Ettei kunnioiteta toisten valintoja, vaan tuputetaan sitä omaa uskontoa ja tapaa elää, pelätään sitä mikä on erilaista eikä olla valmiita ees yrittämään ymmärtää, et joku ajattelee toisin. Niin musta myös erilaiset fetissit, tai mieltymykset... tarpeet, jos haluu niin sanoa... tai siis, et minkä ihminen niille voi et mistä saa ne kiksinsä...?"
"Mut tollahan pystyy sit perustelee minkä tahansa", Teija sanoo.
Odotan hänen vetävän esiin pedofiilit ja murhariraiskarit, ja vaikenen lopullisesti. Keskustelu päättyy siihen, tai jatkaa keveämmille urille, mutta osa minusta pohtii koko loppuillan tuskastuneena sitä kaikkea, mitä minun olisi pitänyt vielä yrittää sanoa.
Odotan hänen vetävän esiin pedofiilit ja murhariraiskarit, ja vaikenen lopullisesti. Keskustelu päättyy siihen, tai jatkaa keveämmille urille, mutta osa minusta pohtii koko loppuillan tuskastuneena sitä kaikkea, mitä minun olisi pitänyt vielä yrittää sanoa.
Olen puhunut kinkyydestäni paljon viime aikoina, tai ainakin enemmän kuin koskaan ennen kenellekään kasvotusten (ellei ehkä Aliisaa lasketa), ja olen tehnyt sen huumorin kautta, naureskellen asioille, jotka toisaalta tällä hetkellä ovat elämässäni hyvinkin vakavia. Niin kuin esimerkiksi 24/7-suhde. Samaan aikaan kun itse raotan kaappini ovea, samaan aikaan avaan ikkunaa BDSM-maailmaan Teijalle, joka ei toisaalta siitä halua tietää mitään, toisaalta sanoo itsekin omaavansa joitain fantasioita ja jonka ennen kaikkea haluan säilyttävän minusta sen kuvan mikä hänellä minusta oli kun en ollut julistautunut umpipervoksi, käyväni kinkybileissä ja hakevani aktiivisesti sessioseuraa ja kumppania, joka jakaisi samat kiinnostuksen kohteet. Haluan Teijan pitävän minua tavallisena, ja en halua. Haluan puhua kevyeen sävyyn kahvipöydässä piiskoista ja valtasuhteista ja bondagen estetiikasta ja samaan aikaan toivon, etten olisi koskaan avannut suutani. Haluan sulkea ikkunan ja jättää Teijan tästä kaikesta ulos, koska tämä on minun maailmani, jonka minä löysin enkä halua, että kukaan ampuu minua muurien sisäpuolelta.
Ei Teijan tarvitsekaan ymmärtää. Kolme vuotta sitten en olisi itsekään ymmärtänyt nykyistä itseäni. Siihen tutustumiseen ja sen oppimiseen uudelleen kuluu aikaa ja minusta tuntuu hyvältä, että kortit lepäävät nyt edessäni, saa jatkaa pelaamista tai lopettaa.
Enkä minä edelleenkään haaveile 24/7 BDSM-parisuhteesta tai pidä sitä minään tavoitteena elämässäni. Tiedän jo, että BDSM:n tulisi olla osa aktiivista seksielämääni tai muuten olisin suhteessani hyvin onneton, mutta olen yhä sitä mieltä, etten todellakaan halua jonkun määräävän elämästäni aina ja kaikkialla. Valtasuhteet voisivat tietysti "läpivuotaa" arkeen jonkin verran, eräänlaisena jatkuvana esileikkinä ja silloin, kun molemmilla on niin sanotusti moodi päällä. Ja tietysti nyt kun mitään parisuhdetta ei ole (eikä ole varmaa, tuleeko koskaan), toisinaan minä haaveilen pitkäkestoisesta kinkysuhteesta ja D:stä, jonka kanssa hieman leikkiä tätä leikkiä.
Ehkä osasyy - hyvin suuri syy - minun vaikeuksistani kertoa Skeptikolle olevani alistuva, oli sitä että nyt pelkään, että hän alkaa kohdella minua eri tavalla kuin ennen. Ei kunnioita minua enää niin kuin aiemmin ja kuvittelee, että se on ok, että minä pidän siitä. Vaikka meidän flirttimme - tai mitä tämä nyt ikinä onkaan - perustuu aina vain enemmän siihen, että hän tietää nyt valtavasti minun "triggereistäni" tai siitä, mikä minusta on turn-on ja häpeämättömästi käyttää sitä hyväkseen (ettäs kehtaakin). Pelkään silti, että Skeptikko ei... täysin ymmärrä, miten haavoittuvaksi minä olen tehnyt itseni, omasta tahdostani tietysti. Eikä se ole mikään ihme. Ei Skeptikko voi mitenkään tietää, etten minä normaalisti todellakaan paljasta itsestäni näin paljon uusille ihmisille. Eikä Teija voi tietää, mitä minä tästä kaikesta haen tai mitä minä haluan tai mistä näkövinkkelistä minä näitä asioita katson, jos en koskaan selitä, vaan aina luovutan kesken lauseen.
Vaikka en minä osaa katuakaan, siis sitä, että Skeptikko täysin ulkopuolisena ihmisenä ja jostain sattuman oikusta vain elämääni pongahtaneena tietää minusta niin arkaluontoisia asioita. Minä olen jo liian pitkään tiedostanut, että minun pitäisi uskaltaa luottaa ihmisiin enemmän ja päästää heidät lähelle, jos en halua enää olla niin yksinäinen mitä viime vuodet nyt olen ollut. Eihän minulla oikeasti ole mitään menetettävää.
(Enkä minä silti osaa elää hetkessä, vaan nieleskelen alas sitä lämmintä tunnetta vatsanpohjassa, kun Skeptikko istuu viereeni, tökkii kyynerpäällään, kääntyy sanomaan minulle jotain, pelleilee tanssilattialla ja yrittää yllyttää minua tekemään jotain, jota ujouteni ei kestä tehdä. En voi olla ajattelematta jatkuvasti, että koska tämä loppuu, koska sattuu ja koska kyynerpääntökkäilyt ja hymyt vaihtuvat kohteliaiksi nyökkäisyksi tunnistamisen merkiksi ja katseeksi, joka löytää jotain mielenkiintoisempaa katsottavaa kuin minä. Pelkään, että Skeptikko ajattelee minun olevan jotain mitä en ole. Mielenkiintoisempi, fiksumpi, parempi. Itseään toteuttava ennuste.)
Lueskelin koko blogini läpi ja hymyilen sille tytölle, joka joskus kaksi vuotta sitten tämän matkan aloitti. Ollaan tultu kuitenkin melko kauaksi siitä, kun ainoa asia mihin pystyin oli kasvottomat anonyymit nettisuhteet ja Skypen kautta käydyt keskustelut, joiden jälkeen täytyin ahdistuksella ja itseinholla, vannoen että lopetan tällaisen heti alkuunsa, koska se on pimeää ja inhottavaa eikä ihminen saa olla niin vietävissä ja nauttia siitä ja jos on ja nauttii niin ei sellaista ihmistä kukaan pysty kunnioittamaan.
Enkä minä edelleenkään haaveile 24/7 BDSM-parisuhteesta tai pidä sitä minään tavoitteena elämässäni. Tiedän jo, että BDSM:n tulisi olla osa aktiivista seksielämääni tai muuten olisin suhteessani hyvin onneton, mutta olen yhä sitä mieltä, etten todellakaan halua jonkun määräävän elämästäni aina ja kaikkialla. Valtasuhteet voisivat tietysti "läpivuotaa" arkeen jonkin verran, eräänlaisena jatkuvana esileikkinä ja silloin, kun molemmilla on niin sanotusti moodi päällä. Ja tietysti nyt kun mitään parisuhdetta ei ole (eikä ole varmaa, tuleeko koskaan), toisinaan minä haaveilen pitkäkestoisesta kinkysuhteesta ja D:stä, jonka kanssa hieman leikkiä tätä leikkiä.
Ehkä osasyy - hyvin suuri syy - minun vaikeuksistani kertoa Skeptikolle olevani alistuva, oli sitä että nyt pelkään, että hän alkaa kohdella minua eri tavalla kuin ennen. Ei kunnioita minua enää niin kuin aiemmin ja kuvittelee, että se on ok, että minä pidän siitä. Vaikka meidän flirttimme - tai mitä tämä nyt ikinä onkaan - perustuu aina vain enemmän siihen, että hän tietää nyt valtavasti minun "triggereistäni" tai siitä, mikä minusta on turn-on ja häpeämättömästi käyttää sitä hyväkseen (ettäs kehtaakin). Pelkään silti, että Skeptikko ei... täysin ymmärrä, miten haavoittuvaksi minä olen tehnyt itseni, omasta tahdostani tietysti. Eikä se ole mikään ihme. Ei Skeptikko voi mitenkään tietää, etten minä normaalisti todellakaan paljasta itsestäni näin paljon uusille ihmisille. Eikä Teija voi tietää, mitä minä tästä kaikesta haen tai mitä minä haluan tai mistä näkövinkkelistä minä näitä asioita katson, jos en koskaan selitä, vaan aina luovutan kesken lauseen.
Vaikka en minä osaa katuakaan, siis sitä, että Skeptikko täysin ulkopuolisena ihmisenä ja jostain sattuman oikusta vain elämääni pongahtaneena tietää minusta niin arkaluontoisia asioita. Minä olen jo liian pitkään tiedostanut, että minun pitäisi uskaltaa luottaa ihmisiin enemmän ja päästää heidät lähelle, jos en halua enää olla niin yksinäinen mitä viime vuodet nyt olen ollut. Eihän minulla oikeasti ole mitään menetettävää.
(Enkä minä silti osaa elää hetkessä, vaan nieleskelen alas sitä lämmintä tunnetta vatsanpohjassa, kun Skeptikko istuu viereeni, tökkii kyynerpäällään, kääntyy sanomaan minulle jotain, pelleilee tanssilattialla ja yrittää yllyttää minua tekemään jotain, jota ujouteni ei kestä tehdä. En voi olla ajattelematta jatkuvasti, että koska tämä loppuu, koska sattuu ja koska kyynerpääntökkäilyt ja hymyt vaihtuvat kohteliaiksi nyökkäisyksi tunnistamisen merkiksi ja katseeksi, joka löytää jotain mielenkiintoisempaa katsottavaa kuin minä. Pelkään, että Skeptikko ajattelee minun olevan jotain mitä en ole. Mielenkiintoisempi, fiksumpi, parempi. Itseään toteuttava ennuste.)
Lueskelin koko blogini läpi ja hymyilen sille tytölle, joka joskus kaksi vuotta sitten tämän matkan aloitti. Ollaan tultu kuitenkin melko kauaksi siitä, kun ainoa asia mihin pystyin oli kasvottomat anonyymit nettisuhteet ja Skypen kautta käydyt keskustelut, joiden jälkeen täytyin ahdistuksella ja itseinholla, vannoen että lopetan tällaisen heti alkuunsa, koska se on pimeää ja inhottavaa eikä ihminen saa olla niin vietävissä ja nauttia siitä ja jos on ja nauttii niin ei sellaista ihmistä kukaan pysty kunnioittamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti