Aliisa otti taas yhteyttä.
Olen ärtynyt ja iloinen, toiveikas ja ahdistunut. Aliisa on ainoa ihminen netin ulkopuolella, jonka kanssa toistaiseksi olen tutkinut oman seksuaalisuuteni rajoja, ja vieläkin muistot nostavat häpeänpunan poskille. Torjutuksi tuleminen on tunteista pahin. Ja jostain syystä Aliisa on mestari saamaan minut tuntemaan itseni epähalutuksi ja siksi "toiseksi vaihtoehdoksi". Vaikka minullakin on nyt asioita kerrottavana ja elämässä tapahtuu yhtä sun toista jännittävää, pelkään silti jatkuvasti, että Aliisa onnistuu herättämään vanhat kaipuunsekaiset ja kirvelevät muistot pintaan, aivan tahtomattaankin. Olen näitä tilanteita - kun pelkään tehneeni valtavan virheen - kirjoittanut itselleni listan asioista, joita silloin joskus tapahtui ja jotka saivat minut toteamaan, ettei meidän suhteestamme koskaan tulisi mitään. Luen listaa yhä uudestaan ja uudestaan ja saan siitä voimaa sopia uusi tapaaminen, mutta silti, silti... Kuinka kauan ihmiseltä voi kestää päästää irti ja unohtaa? Kymmenen vuottako? Kunnes viimein tulee joku Toinen?
Eniten pelkään sitä, että kaikki menee pilalle. Että Aliisa vetäisee minut kaulahihnasta takaisin tyhjin lupauksin, ja minä seuraan koiranpennun lailla, janoten silityksiä ja kehuja, joita ei tule. Aliisa on noitatyttö, jolla on kahdet kasvot; ne jotka hän näyttää muille, ne siveelliset, ne ahkerat, ne jotka eivät koskaan juo humalahakuisesti tai harrasta irtosuhteita, ja sitten ne jotka hän joskus minulle näyttää ja puhuu väsymyksen ja viinin varjolla verestä, veitsistä, neuloista ja water sportista. Teoriassa. Teoriassa, fantasian tasolla. Ei oikeasti. Leikisti me voimme puhua mistä tahansa, mutta jos alan puhua käytännöstä, Aliisa kääntää sekunninsadasosassa minulle toiset kasvonsa. Ne, jotka katsovat heken minua ilme tyhjänä, sitten tuomitsevana.
Kaikki menee kuitenkin hyvin. Hän kertoo uudesta kumppanistaan enkä minä ole laisinkaan mustasukkainen. Nauran paljon ja aidosti, ja vähitellen kerron hänelle viime aikojen tapahtumista: miten minä olen päättänyt taas kokeilla asioita ja että olen saanut sovittua ensimmäisen sessionkin.
Ja Aliisa kääntää katseensa pois. Hänen äänensä on yhä kevyt, mutta hän vaihtaa puheenaihetta nopeasti, ja taas minä tunnen maton katoavan jalkojeni alta - minulla on tunne, että kaiken järjenvastaisesti Aliisa ajattelee, että teen väärin eikä hän tunne minua enää. Ei nainen voi sillä tavalla hakea vain satunnaista seuraa. Se on sopimatonta.
Pitääköhän Aliisa minua nyt huorana?
Ajatus ei ahdista minua. Päinvastoin, se saattaa jopa kiihottaa. Saan tyydytystä siitä, miten Paheellinen minä tällä hetkellä olen, vaikka hyvänen aika, tämä on itse asiassa tervein ja turvallisin seksuaalinen kokeiluni tähän mennessä. U on tuntematon ja U on satunnainen seikkailu, mutta mikään, mitä me olemme aikeissa tehdä ei ole satunnaista. Paljon vaarallisempaa minun nähdäkseni on lähteä baarituttavan kanssa tämän kotiin tietämättä/muistamatta hänen nimeään tai osaamatta odottaa, mitä tulee tapahtumaan. Kertomatta kenellekään. Enkä minä ole menossa sinne leikkimään veitsillä tai kuristusotteilla.
Mutta ilmeisesti minun tulisi pysyä kotona ja olla tekemättä mitään. Kaikki seksuaaliset kokeilut tulee tapahtua luotettavan kumppanin kanssa, parisuhteessa. Muuten on täysi lutka.
Olen jälleen hieman turhautunut, sillä olin toivonut, että Aliisan kanssa olisi saattanut purkaa jännitystä ja puhua asioista yleisellä tasolla. En minä yksityiskohtia olisi alkanut ruotimaan. Me puhumme niin paljon hänen ihmissuhteistaan, hänen odotuksistaan ja romanttisista kiinnostuksen kohteistaan että väkisinkin tuntuu, että minun asiani eivät ole laisinkaan tärkeitä. Minun ihmissuhdekuvioni ovat kai kieroja ja vääntyneitä eikä niistä pidä puhua.
Lähden Aliisan luota kuitenkin melko tyytyväisenä. Olo on seesteinen, ja vaikka teimme taas lupauksia nähdä useammin, tiedän että ne ovat vain puheita. Ainakin toistaiseksi. Ehkä minun täytyy odottaa, että Aliisallakin tapahtuu taas elämässä jotain "arveluttavaa" ja hän vaahtoaa siitä seuraavat viisi vuotta... Mutta tällä hetkellä minä olen sovussa itseni kanssa eikä muiden mielipiteet kiinnosta. On perjantai, tapaan ihmisiä ja todennäköisesti illan aikana puhumme seksistä ja ihmissuhteista, ja minä kohtaan muiden "No mitäs sulla?" -kyselyt hymyllä ja kevyellä "Ei mitään erityistä" -kuittauksella. Se ei haittaa. Tämä on minun enkä minä puhu siitä kuin niille, jotka ymmärtävät ja osaavat luottamustani arvostaa.
Olo on yhtä liberaali, villi ja vapaa ja urbaani kuin silloin, kun ostin nettikaupasta itselleni ensimmäisen dildon ja kävin hakemassa sen Prisman pakettiautomaatista, hahaa.
Kaikki menee kuitenkin hyvin. Hän kertoo uudesta kumppanistaan enkä minä ole laisinkaan mustasukkainen. Nauran paljon ja aidosti, ja vähitellen kerron hänelle viime aikojen tapahtumista: miten minä olen päättänyt taas kokeilla asioita ja että olen saanut sovittua ensimmäisen sessionkin.
Ja Aliisa kääntää katseensa pois. Hänen äänensä on yhä kevyt, mutta hän vaihtaa puheenaihetta nopeasti, ja taas minä tunnen maton katoavan jalkojeni alta - minulla on tunne, että kaiken järjenvastaisesti Aliisa ajattelee, että teen väärin eikä hän tunne minua enää. Ei nainen voi sillä tavalla hakea vain satunnaista seuraa. Se on sopimatonta.
Pitääköhän Aliisa minua nyt huorana?
Ajatus ei ahdista minua. Päinvastoin, se saattaa jopa kiihottaa. Saan tyydytystä siitä, miten Paheellinen minä tällä hetkellä olen, vaikka hyvänen aika, tämä on itse asiassa tervein ja turvallisin seksuaalinen kokeiluni tähän mennessä. U on tuntematon ja U on satunnainen seikkailu, mutta mikään, mitä me olemme aikeissa tehdä ei ole satunnaista. Paljon vaarallisempaa minun nähdäkseni on lähteä baarituttavan kanssa tämän kotiin tietämättä/muistamatta hänen nimeään tai osaamatta odottaa, mitä tulee tapahtumaan. Kertomatta kenellekään. Enkä minä ole menossa sinne leikkimään veitsillä tai kuristusotteilla.
Mutta ilmeisesti minun tulisi pysyä kotona ja olla tekemättä mitään. Kaikki seksuaaliset kokeilut tulee tapahtua luotettavan kumppanin kanssa, parisuhteessa. Muuten on täysi lutka.
Olen jälleen hieman turhautunut, sillä olin toivonut, että Aliisan kanssa olisi saattanut purkaa jännitystä ja puhua asioista yleisellä tasolla. En minä yksityiskohtia olisi alkanut ruotimaan. Me puhumme niin paljon hänen ihmissuhteistaan, hänen odotuksistaan ja romanttisista kiinnostuksen kohteistaan että väkisinkin tuntuu, että minun asiani eivät ole laisinkaan tärkeitä. Minun ihmissuhdekuvioni ovat kai kieroja ja vääntyneitä eikä niistä pidä puhua.
Lähden Aliisan luota kuitenkin melko tyytyväisenä. Olo on seesteinen, ja vaikka teimme taas lupauksia nähdä useammin, tiedän että ne ovat vain puheita. Ainakin toistaiseksi. Ehkä minun täytyy odottaa, että Aliisallakin tapahtuu taas elämässä jotain "arveluttavaa" ja hän vaahtoaa siitä seuraavat viisi vuotta... Mutta tällä hetkellä minä olen sovussa itseni kanssa eikä muiden mielipiteet kiinnosta. On perjantai, tapaan ihmisiä ja todennäköisesti illan aikana puhumme seksistä ja ihmissuhteista, ja minä kohtaan muiden "No mitäs sulla?" -kyselyt hymyllä ja kevyellä "Ei mitään erityistä" -kuittauksella. Se ei haittaa. Tämä on minun enkä minä puhu siitä kuin niille, jotka ymmärtävät ja osaavat luottamustani arvostaa.
Olo on yhtä liberaali, villi ja vapaa ja urbaani kuin silloin, kun ostin nettikaupasta itselleni ensimmäisen dildon ja kävin hakemassa sen Prisman pakettiautomaatista, hahaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti